was successfully added to your cart.
Monthly Archives

lokakuu 2018

Kun polkujuoksu lähtee lapasesta: Tonin mukana Vaarojen 130 km reissulla

By | Uncategorized @fi | No Comments

Bongasimme Tonin irtohihojemme kanssa Vaarojen Maratonin 130 km matkalaisten joukosta ja pyysimme häntä kertomaan hurjasta taipaleestaan. Polkujuoksu tosiaan vie mukanaan vaikka millaisille seikkailuille kuten Toninkin tarina kertoo!

*******************************************************************

Kirjoittaja on 37-vuotias IT-alan sekatyöläinen jonka vapaa-aika kuluu ulkoillen Espoon metsissä, poluilla juosten sekä polkupyörän selässä uusia paikkoja ihmetellen. Talvella pyöräkausi jatkuu fatbiken selässä ja osa polkulenkeistä muuttuu suksien päällä heilumiseksi sen mukaan miten etelässä on lunta tarjolla. Mahdollisuuksien mukaan pyrin käymään vuosittain hieman pidemmällä vaelluksella joko juosten tai rinkka selässä maisemista ja eväistä nauttien vaihtoehtoisesti kotimaassa tai ulkomailla.
Vaarojen Maraton oli tänä vuonna taas vuoden tauon jälkeen kalenterissa kauden 2017 mentyä hieman ohi jalkaongelmien vuoksi. Tavallaan kyse oli juurille paluusta, sillä juurikin Vaarojen Maraton 2014 oli ensimmäinen polkukisa ja samalla ensimmäinen maraton-mittainen matka juosten. Sen jälkeen homma on ollut pelkkää ylämäkeä, harrastustuntien ja -kilometrien kasvaessa, mutta joka hetki on ollut nautintoa ja todella vähän on tarvinnut polkujuoksun parissa irvistellä.

 

Liikkujan historia

Olen aina ollut jossain määrin aktiivinen liikkuja ja harrastanut pallopelejä, joten liikunta on ollut melko luonnollinen tapa päästellä höyryjä. Työuran viedessä eteenpäin jäi aktiivinen liikunta kuitenkin muutamaksi vuodeksi ja se oli viedä järjen miehen päästä. Työpaikkalääkäri kehotti kokeilemaan juoksua hieman pidempään ja aloitin vuonna 2011 3km lenkeistä jotka luonnollisesti piti juosta niin lujaa kuin jaloista pääsi ja sen hetkinen kunto antoi periksi. Pikkuhiljaa matka piteni ja vauhtikin hieman hidastui, jotta saatiin jotain peruskuntoa kehitettyä pohjalle. Asetin itselleni ensin tavoitteeksi puolimaratonin mihin kaivelin netistä juoksuohjelman, hieman huono taktiikka oli ottaa ohjelma jossa treenit tehtiin tiettyä km-vauhtia. Treeniohjelma ei ollut itselleni kovinkaan optimi koska treenit olivat yksinkertaisesti liian kovavauhtisia omaan kuntotasoon nähden, mutta sain n. 2h ajan ensimmäille puolikkaalle, joten ei treenit ihan hukkaan olleet menneet.
Seuraavalle vuodelle ajatus oli että kyllä se Maraton menee kun kesän treenaa. Otin taas ohjelman netistä ja juoksin sen mukaan, treenit ja pitkätkin lenkit menivät hyvin joten oli melko luottavainen olo. Pienellä selvittämisellä olisi varmasti löytynyt tieto siitä että kannattaa käyttää mielummin metsässä tunteja kuin kerätä kilometrejä sileällä jos Vaaroille aikoo. Kolilta kuitenkin itseni syksyllä löysin ja reissu meni kävelyksi Kiviniemen jälkeen kun juoksijanpolvi alkoi vaivaamaan, ei se kuitenkaan niin paha ollut etteikö maaliin olisi voinut könkätä vaikka alamäessä kipu meinasi repiä pään hartioilta.
Luotto hommaan kasvoi tuosta vuodesta sen verran että 2015 päätin lähteä pallakselle kokeilemaan yli 50km matkaa mikä menikin kohtuullisen mukavasti ottaen huomioon että kannoin mukana niin paljon evästä että olisin voinut olla siellä koko yön eikä olisi aamullakaan ollut nälkä.

2016 homma karkasi jo niin pahasti käsistä että päätin keväällä asettaa itselleni tavoitteeksi päästä miesten top 100 listalle Buff Trail Tourilla. Tiesin että siihen pitäisi riittää oma suorituskyky ja kun aktiivisesti kiertää kisoja, niin siitäkin saa pienen palkinnon sijoituksen muodossa. Kausi meni aika kivasti ja taas oli lisätty yksi merkkipaalu kun kävin toukokuussa kokeilemassa Karhunkierroksen 80K matkan ja miltä tuntuu olla reissussa 12h, eli pisin matka oli tuplattu parissa vuodessa mutta pääsääntöisesti kiersin 20-45km kisoja pitkin kesää.

Seuraavat vuodet veivätkin sitten homman uudelle tasolle kun törmäsin Alppimentoreihin, eli Janneen ja Annaan jotka järjestivät juoksuvaelluksia Mont Blancin ympäristöön. Koska paljon muuta oli jo kokeiltu, niin lähdin innoissani mukaan hommaan kohti neljän päivän, 10 000 nousumetrin ja 170 kilometrin juoksuseikkailua. Tästä reissusta tuli sellainen varmuus että pidemmätkin reissut menevät, kun vain ehjänä pysyy. Ei pysynyt, 2017 kausi meni jo karhunkierroksen jälkeen vähän pakettiin kun plantaarifaskiitin oireet iskivät. Tavoitteena oli vain päästä alpeille reissuun ja siihen fyssarin kanssa tehtiin suunnitelma, pelkkää lepoa ennen reissua ja reissun jälkeen syksyyn saakka. Haikein mielin myin tai siirsin kaikki osallistumiset ja keskityin pyörän selässä istumiseen.

Kausi 2018 oli onneksi vähän onnistuneempi, alkutalvelle oli ohjelmassa Trans Gran Canaria 64K, toukokuussa Karhunkierroksen 80K ja valmistautumista Alppimentoreiden 6 päivän juoksuvaellukselle Aostan laaksoon Italiaan. Muuten aika meni oikeastaan pitkillä lenkeillä poluilla, hieman lyhyemmissä kisoissa maantiellä ja muuten vain polkujuoksun parissa puuhastellessa ja valmistautuessa Vaaroille sekä elämäni toistaiseksi pisimpään seikkailuun, 24-28h liikettä,130km matkaa ja 5400 nousumetriä mikä menikin sitten varsin mainiosti eväitä syöden ja matkasta nauttien.

Vaarojen Maraton 130K

Päätimme saapua pelipaikoille jo keskiviikkona, jotta jäisi pari päivää aikaa rauhoittua ja keskittyä pelkästään itse kisaan. Teimme vuokramökissä ruokaa, puuhailimme niitä näitä ja kävimme ihmettelemässä Kolin nähtävyyksiä samalla kun laitoimme pikkuhiljaa tavaroita kasaan. Tavaramäärä joka kotoa lähtee mukaan on 1 iso IKEA-kassi sekä 70L duffelilaukku täynnä tavaraa kuten kenkiä, takkeja ja muuta tavaraa jota saattaa tarvita.
Kun perjantai koitti, oli päivä hieman erilainen. Aamulla normaali aamupala minkä jälkeen alkoikin sitten kisavarusteiden kerääminen sängylle jotta pystyi hahmottamaan että kaikki on mukana. Valmisteluista oli paljon tehty jo valmiiksi, joten riitti kun kävi tarkistuslistoja läpi ja pakkasi energiaa reppuun sekä dropbagiin. Kenkien kanssa on kisasta riippumatta aina pieni arpominen, joten otin yhdet kengät ensimmäiselle 65km lenkille ja jos olisi tarvetta, niin vaihtaisin toiset kengät puolimatkan huollossa. Muuten iltapäivä meni torkkuen, juoden ja syöden.

Lopulta kello koitti kuusi ja oli aika lähteä kisakeskukselle hakemaan kisanumerot, viemään laatikot ja valmistautua starttiin. Sen verran tiiviisti aikataulu ja tekeminen meni, että puoli kahdeksan aikaan olimme hotellin ravintolassa odottamassa starttia. Vartissa ehti soittamaan kotiin kuulumiset ja katsomaan että otsalampussa on oikeasti virtaa. Iltapäivällä oli satanut tuoretta lunta, joten ulkona sohjossa seisominen turhan pitkiä aikoja ei huvittanut ennen pitkää reissua. Hieman ennen starttia siirryimme alas parkkipaikalle minne osa juoksijoista olikin jo kerääntynyt juttelemaan. Muutaman minuutin rupattelun, onnentoivotusten ja tuttujen moikkaamisen jälkeen oli starttiin enää minuutti, joten otimme paikkamme n. joukon keskivaiheilta ja rupesimme valmistelemaan kelloja. Startin törähdettyä lähdimme rauhallisessa jonossa etenemään, tällä reissulla ei olisi kiire kun matkaa ja aikaa riittää.

Merinovillaiset irtohihat

Hermostuneet perusmatkan starttaajat. Kuva: Toni Koski

 

Kiiltomato eteni öisessä loskassa ja alamäissä piti hieman laittaa lamppuun tehoa ettei ihan joka kiveen potkisi jalkoja. Kevyttä rupattelua ja märkyyden ihmettelyä, mutta melko hiljaa jono meni tunteja. Yritin pitää Stefun kanssa keskustelua yllä, mutta en saanut hirveästi vastauksia tai ne olivat hyvin lyhyitä.
Kisan vaikein hetki tuli eteen jo reilun 25km etenemisen jälkeen kun Stefulla rupesi olemaan vatsan kanssa kramppeja ja eteneminen hidastui merkittävästi. Kävimme tilannetta läpi ja muutaman kilometrin kuluttua teimme päätöksen että Stefu jää seuraavalle evakuointipisteelle minne soitan EA-ryhmän hakemaan hänet. Viimeinen 5 kilometriä 32km evakuointipisteelle tuntui todella pitkältä ajalta minkä aikana juttelin EA-vastaavan kanssa pari kertaa puhelimessa ja yritin pitää keskustelua yllä Stefun kanssa. Evakuointipisteessä laitoimme Stefulle avaruuslakanan(pakollinen varuste suurimmassa osassa kisoja) ympärille ja odottelimme kuljetusta. Odottelu alkoi kuitenkin olemaan minulle hieman liian pitkä, joten soitin vielä kerran päivystykseen, kerroin tilanteen ja että minun on pakko jatkaa matkaa, koska muuten olen itsekin hetken kuluttua evakuointikypsä kylmyyden kangistamana. Katsoin sen verran kisaseurantaa että n. 10-15 minuutin päässä oli tulossa takanamme vielä yksi juoksija joka pystyisi varmistamaan Stefun tilanteen ja ns. raatotaksin piti olla 5 minuutin ajomatkan päässä, minkä vuoksi uskalsin itse jatkaa matkaa.

Aamuyön tunnit olivat reissun ehdoton kohokohta kun missään ei ole ketään, voi juosta minimivalolla ja ihailla kirkasta tähtitaivasta. Kello piippaili tasaiseen tahtiin muistutuksia eväiden syömisestä ja kuulostelin kehoani mitä se mahdollisesti haluaisi seuraavaksi tehdä. Huolloissa oli hyvät energiat ja vaihtelin kuulumisia vapaaehtoisten kanssa, joten mikäs sen mukavempaa retkeilyä syksyisissä maisemissa. Kun sain yöllä juoksijoita kiinni, jäin aina vähäksi aikaa vaihtamaan kuulumisia heidän vauhtiinsa ja tankkaamaan energiaa koneeseen. Itsellä tuntui olevan jalkaa hyvin jäljellä ja meno maistui, niin yritin pitää juoksua yllä niin pitkään kuin mahdollista.

Aamulla auringon noustessa tuli ensimmäiset väsymyksen merkit, mutta sitten edesssä alkoikin Kolin nousu joten unihiekat ripisivät vauhdilla silmistä. Puolivälin huollossa oli hienoa nähdä juoksuttuja jotka pystyivät auttamaan huoltohommien tekemisessä ja katsomaan perään että kaikki listaan laitetut asiat tuli myös tehtyä. Huollosta pääsin lähtemään hyvillä energioilla reissuun ja jalkakin nousi melko mukavasti, toivottelin hyvät reissut 43km matkalle lähteville juoksijoille joita hissin ala-asemalla tuli vastaan ja katosin märille poluille kohti uutta lenkkiä.

Toinen lenkki meni ohitettavien kanssa jutellessa ja eväitä popsiessa. Yö oli selkeästi verottanut osaa pitkän matkan menijöistä ja muutamia aika ryytyneitä tuli selkä edellä vastaan pitkin matkaa. Positiivinen ilmiö ehdottomasti oli 65 kilometrin matkalaisten hyvä valmistautuminen reissuun, keskeytysprosentti oli todella alhainen ja minulla meni todella pitkään saada häntä kiinni vaikka lähdin perään vain reilu puoli tuntia myöhemmin. Ehkä se oma vauhti mikä tuntui melko hyvältä ei sitten oikeasti ollut paljon reipasta sauvakävelyä enempää. 😀

100km jälkeen alkoi matka jo oikeasti tuntumaan jaloissa vaikka tossu vielä melko hyvin kulki. Ajatus rupesi jo harhailemaan maaliin, mutta palautin itse joka kerta takaisin meneillään olevaan etappiin mikä oli seuraava huolto. Lopulta matka alkoi taittumaan voiton puolelle ja varmuus maaliin pääsemisestä rupesi kasvamaan, irtosin Nybackan Mikon sekä Erosen Antin seurasta ja lähdin tavoittelemaan 24h alitusta. matkaa oli sen verran jäljellä vielä laskettelurinteestä alas ja alamajalta kolille että laskeskelin päässäni homman menevän tiukille. Jos minulle jäisi alamajalla 22 minuuttia aikaa, niin ehtisin varmasti ylös tämän itselle kesken matkan asetetun tavoiteajan puitteissa.

Karmean sauvomisen ja tasaisten pätkien juoksemisen tuloksena mäki taittui ajassa 20min 45s kun tulin viimeisen tiukan nousun vielä niin paljon kuin kropasta irtosi. 200m ennen maalia olivat kannustusjoukot tulleet mökiltä tsemppaamaan ja oli huikeaa tulla maaliin kannustusten kera kaikkensa antaneena.

Varusteet

Olen ollut suuri fani irtohihoille jo useamman talven, mutta nyt hommasin vaaroja varten Kelin Merinovillaiset irtohihat mitkä toimivat takin alla reissussa huipusti. Yöllä hihat lämmittivät käsivarsia ja päivällä pystyin käärimään ne helposti ranteisiin ilman että niitä edes huomasi.
Kenkäpuolella Salomonin S-lab- ja Pro-sarjan tossut ovat toimineet omaan jalkaan loistavasti, jokaisen jalka on tietysti yksilöllinen joten kokeilemalla löytyy varmasti itselle se sopivin kenkä.

Pidemmillä matkoilla olen oppinut käyttämään sauvoja jos mäkeä on edessä ja silloin käteen osuvat Black Diamondin Distance Carbon Z sauvat, kevyt paino ja toistaiseksi aika rajun käytönkään jälkeen en ole saanut niihin vaurioita aikaiseksi.

Reppuna pitkällä matkalla selässä on Salomon Advance Skin 12 reppu, sinne saa tarpeeksi tavaraa ja taskut toimivat omaan käyttöön loistavasti. Vaatii toki hartioilta vähän liikkuvuutta että selästä saa banaanin kaivettua, mutta vaaroilla otin liivin ainoastaan puolen välin huollossa pois kun piti vaihtaa puolet eväistä uusii ja oli kiva pitää hetki takkia pois päältä.

Kausi 2019

Jahka tästä on saatu jalat taas kuntoon, on ohjelmassa pyöräilyä hieman enemmän ja hiihtoa mahdollisuuksien mukaan. Mikäli kaikki menee suunnitellusti olisi kaudella 2019 ohjelmassa Ultra Trail Tour Finland(UTTF) kokonaisuudessaan eli Karhunkierros 160K, NUTS Ylläs Pallas 160K ja Vaarojen Maraton 130K. Tämä tulee määrittelemään juoksuvuotta aika vahvasti ja pienemmät kisat voivat mahdollisesti tukea palautumista ja valmistautumista näihin koitoksiin.