Skip to main content
Category

Blogi

Petri Solmula: Polkujuoksusta maastopyöräilyyn

By Blogi No Comments

Kesän 2019 aikana Keli sai kunnian valita 12 ensimmäistä lähettilästään joiden kanssa teemme yhteistyötä. Nyt syksyllä he saavat puheenvuoron blogissa, ensimmäisenä turkulainen Petri jonka tie on vienyt polkujuoksusta läskipyöräilyyn, aina metsässä pysyen kuitenkin!

Kesäkuun alku 2018, valmistauduin ensimmäiseen yli 100km polku-ultraan, NUTS YPH:n. Mieli oli luottavainen, talvi oli treenattu kunnolla ja NUTSKarhunkierros 84km oli mennyt hyvin. Tähän asti olin juossut ilman mitään ohjelmaa mutta nyt olin hommannut itselleni jopa valmentajan jonka ohjeilla olin treenannut muutaman viikon. Hommassa alkoi olla tekemisen meininki ja mielessä oli UTTF-liivin yritys seuraavalle vuodelle.

NUTSKK kuvaaja:@allaboutlapland

Sitten yksi harha-askel työpaikan portaissa muutti suunnitelmat, kaaduin ja oikean jalan polvi vääntyi sillä seurauksella että se lopulta leikattiin. Sisempi kierukka oli revennyt irti ja sitä yritettiin kiinnittää takaisin. Operaation jälkeen lääkäri kertoi että ei taida enää juoksupolvea tulla. Tässä kohtaa ei kauheasti naurattanut, ajattelin kuitenkin että kuntoutetaan rauhassa ja katsotaan sitten. Ensimmäiseen neljään viikkoon ei jalalle saanut varata painoa ollenkaan ja keppejä käytin seitsemän viikkoa. Kuntoutus aloitettiin kuitenkin jo heti tähystyksen jälkeen ja ensimmäiset pyörälenkit tein vielä kun kävelin sauvojen kanssa. Juoksua ei voinut ajatellakaan kun jalka ei iskutusta kestänyt yhtään.

Siitäpä sitten miettimään että mitäs tässä nyt tekisi? Fatbikea olin joskus ajatellut juoksun rinnalle ja kun jalka kerran kesti ja tykkäsi pyöräilystä niin ostin Whiten läskipyörän. Täysjoustoakin mietin mutta se että en hirveän innostunut pyöräilystä ollut ja täysjouston huomattavasti korkeampi hinta käänsi valinnan läskiin.

Se oli sitten menoa heti ensimmäisen lenkin jälkeen. Ihan huikeaa touhua oli poluilla ajella. Osansa varmasti tähän euforiaan teki se että pääsi ylipäätään liikkumaan kunnolla monen kuukauden tauon jälkeen.

Meidän ryhmä HimosEpicin maalissa.

Talven aikana tuli pyörää ulkoilutettua melko paljon ja samalla jalka tuli koko ajan paremmaksi. Juoksua en silti edes ajatellut, sen verran hyvin pyörä oli koukuttanut.

Talvella ja kesällä osallistuin useampaankin pyörätapahtumaan josta ehdoton suosikki oli kaksipäiväinen Himos Epic Trail elokuussa. Loistava formaatti jossa ajetaan kahden päivän aikana useampi erikoiskoe viiden hengen ryhmissä. Kilometrejä siirtymineen tuli satakunta. Ehdottomasti ensi vuonna uudestaan!

Minulle pyöräilyssä tärkeintä on luonnossa liikkuminen, ja vaikka vauhti ja vaaralliset tilanteet koukuttaa, niin ei niin kiire ole etteikö välillä kerkeisi pysähtyä nauttimaan maisemista ja luonnosta. Tämän toki mahdollistaa myös huono kunto kun taukoja joutuu sen takia pitämään:D

Kelin vaatteet sopivat erinomaisesti pyöräilyyn ja näin kylmemmillä ja märillä keleillä merino toimii todella hyvin kuorivaatteen alla mutta myös lämpimällä villa on varsin mukava materiaali ja tuntuu jopa viileältä.

Nyt reilu vuosi polvioperaatiosta läskipyörä on vaihtunut Konan täysjoustoon ja lenkit muuttuneet enemmän alamäki painotteisiksi. Kesällä kävin testaamassa hissipyöräilyä Sappeella ja tuon myötä tuli kipinä pyörän vaihtoon. Syksyn aikana kävin myös pari kertaa ajamassa Meri-Teijossa jonne aukeaa ensi kesäksi bikepark. Lenkillä pyrin käymään aina kun mahdollista ja ensi vuodelle tavoitteena olisi päästä osallistumaan ainakin yhteen Fundurocupin osakilpailuun. Voi olla että talvella voisi ottaa ohjelmaan myös lyhyet juoksulenkit, uskoisin että jalka sen nyt jo kestää.

Hyvää syksyn jatkoa!

-Petri

Keli Clothing merino wool

Suomen pyöräilytapahtumat 2017

By Blogi No Comments

Suomen kesä on täynnä pyöräilytapahtumia ja -kilpailuja, tässä listattuna kaikki löytämämme.
Keli on mukana lihavoiduissa tapahtumissa.
Jos löydät lisättävää/korjattavaa, jätä kommentti alle tai laita viestiä!

 

Huhtikuu

17.4.  Lattomeri ajo Pori Koilsku
22.4. 60. TS Kortteli Turku TuUL
23.4. Simo Klimscheffskij’n muistoajo Turku TuUL
30.4, Lieto XCO Lieto TVC
29-30.4. DH Suomi Cup Kalpalinna, Janakkala SPU Downhill

Toukokuu

5.-7.5. Naisten kv. etappiajo (UCI 2.2.) Helsinki CCH
6.5. Fiskars Village Bike Expo Fiskars  Fiskars Village Trail Center
6.5. Höyryajot Haapamäki Tähtisädeajot
6.5. Seutulan Kierros Vantaa CCH
7.5.  Kevätpolkaisu  Kerava  CCH, Cycling Academy, Zeus
7.5. Enduro SM Warm-Up Meriteijo EBA ry
7.5. Jämsä MTB Jämsä
13.5. LUP Tempo Raasepori LUP-82
12.5.  Pole Perjantai Jyväskylä Pole Bicycles
13.5. EVOC Superday Nurmijärvi Team EVOC / HyPy
14.5. Ilpon tempo Ulvila  KoiIsku
 20 -21.5.  Sportax Enduro Series/ Enduro SM1 Messilä  EBA ry
20.5. 13. Hervanta GP/Hervannan Kaivin kortteliajo Tampere TY
20.5. Tour de Tampere Tampere  Kaupin Kanuunat
20.5. BMX Suomi CUP 1.osa Helsinki  BMX Helsinki ry
20.5. Teppanala MTB XCO Imatra  Tainionkosken Tähden metsäosasto
20.5. Raahe XCO Raahe  PK Team
21.5. 37. kv. Rosendahl GP Tampere TY
21.5. Giro d’Espoo Espoo  Giro d´Espoo
25.5. Kuusankoski MTB Kuusankoski KuUS
26.-28.5. Tavastia 3 Days Hyvinkää HyPy ja CycloVision
27.5. Aulanko MTB Hämeenlinna TCC
27-28.5. MyBike Helsinki  Messua Oy
28.5. Peurunka XCM-400 Laukaa Picaro

Kesäkuu

4.6. Korso 96 MTB Maraton Vantaa KorsKa
8.-11.6 4 D, nuorten etappiajot Vantaa, Porvoo KorsKa, CCH, Akilles
9.6. Ole Wackströmin Muistoajot Porvoo Akilles
9.6. Mätäkivi Kriterium Vantaa KorsKa
10.6. BMX Suomi CUP 2. osa Turku  BMX Turku ry
10.6. Fellmannin ajot Lahti TWD ja TWL
10-11.6. DH Suomi Cup Mielakka, Kouvola  SPU Downhill
11.6. Porvoon ajot Porvoo Akilles
10.6. MTB Marathon Laajavuori Jyväskylä JYPS
16.6. SM aika-ajo Pikku-Syöte Terva-ajot ry
17 -18.6.  Sportax Enduro Series/ Enduro SM2 Himos  EBA ry
17.-18.6. SM maantie Pikku-Syöte Terva-ajot ry
18.6. Klaukkalan Ympäriajo  Klaukkala  Giro & Velo
18.6. Kokonniemi Bike Park Downhill Porvoo SLADI Ry
24.-25.6. Ratareisi 2017 Alastaro Ratareisi Ry
18.-22.6. Bikester — Kultainen Kampi -leiri Pikku-Syöte PSP, Terva-ajot

Heinäkuu

30.6-1.7.  Tahko MTB Nilsiä Tahko MTB Oy
 1.7.  SM BMX  Helsinki  BMXH
1.-2.7. 23. Satakunnan ajot Pori KoiIsku
1.-3.7. Helsinki GP (UCI CL2) Helsinki Velo-FIN
7.7. SM-Kortteliajo Tampere P-P
6.-9.7. SM Trial Tampere P-P
8.7. Luoston tempo Sodankylä OP-P
9.7. Luoston maantieajo Sodankylä OP-P
9.7. Royal -pyöräily Lahti RCT
15.-16-7. Cycli XCO/XCM Seinäjoki RIDEEP
21 -23.7. Sappee Enduro Sappee EBA ry
22.7. SM -ratakilpailut Helsinki CCH
22.7. XCE SM kilpailu Valkeakoski ProMTB
22.-23.7. SM XCO Valkeakoski ProMTB
22.-23.7. Willimiesajot Lappeenranta LprPy
22.-23.7. DH Suomi Cup Sappee SPU Downhill
23.7. 6. Vuelta Vantaa kuntoajotapahtuma Vantaa ACT
 27 -29.7.  Sportax Enduro Series/ Enduro SM3 (EWS Qualifier event)  Levi EBA ry
28.-30.7. SM ja ISM Rata Helsinki CCH
29.7. Alvajärven Ympäriajo Pihtipudas AlvajRy

Elokuu

 5.8.  Syöte MTB  Pudasjärvi
5.8. Jämi84 Jämijärvi  Jämi147
5.-6.8. Vierumäki XCO etappiajo Vantaa KorsKa
4-5.8. DH Suomi Cup Porvoo SLADI ry
5.8. Tienoon Tempo Lieto TVC
5.8. OP nuorisokortteli Lieto TVC
6.8. OJ-Maantieajo Lieto TVC
6.8. Porvoon Kuntoajot Porvoo Akilles
12.-13.8. ISM aika-ajo ja maantie Pikku-Syöte Terva-ajot ry
12.8. Imatra MTB Imatra Imatran Urheilijat
13.8. Finlandia maastopyöräily Lahti TWD
 19.8  Mäntsälän ajo  Mäntsälä  MU
20.8 Mäntsälän tempo Mäntsälä MU
19.-20.8. Turku Touring Pyöräily Turku TuUL
19.8. Rokua MTB Rokua  Rokua MTB Team ry
19.8. 27. Laihian ajo Laihia LaihLu
26-27.8.  XCO Korso – Etapit 2017 Korso KorsKa
25,-27.8. Saariselkä MTB Stages Saariselkä Saariselän keskusvaraamo ja Inarin Yritys
26 -27.8.  Sportax Enduro Series/ Enduro SM4 Tahko  EBA Ry
27.8. Velotour Helsinki Helsinki Velotour ry
26.8. BMX Suomi CUP 3.osa Tampere TaBC

Syyskuu

2.9. Rukan tunturiajot Ruka, Kuusamo Rukan tunturiajot, Cyclos Kuusamo
3.9. Tähtisadeajot Jyväskylä Tähtisadeajot
2-3.9 XCO Hyvinkää & 7 veljestä XCM Hyvinkää
9.9. Pyssymäki XCM SM & ISM Nivala PyöRi
9.-10.9. DH Suomi Cup (Finals) Tahko, Nilsiä SPU Downhill
9.-10.9. Syysetapit, tempo, kortteli, maantie Pori PoTa
16.9. Luukin MTB marathon  Luukki  CCH
16.9. Rollo mtb Rovaniemi  OP-P
16.9. BMX Suomi Cup 4.osa Laukaa
 23 -24.9.  Sportax Enduro Series/ Enduro SM5 Sappee  EBA ry
23.9. Lieto Gravel Tour kuntotapahtuma Lieto TVC
30.9. BMX Season Final Helsinki  BMXH

Lokakuu

1.10. 12. Pirkka MTB, XCM Ylöjärvi TY

Lähteenä on käytetty Fillari-lehden kalenteria, SPUn kansallista kilpailukalenteria, seurojen kotisivuja sekä kilpailukalentereita. Kaikki 10.4. mennessä päivitetyt aikataulut on tarkistettu.