retkeily

“Rauhaa ja rakkautta tunnen ollessani täällä – syvällä metsän keskellä”

Kertomus kuinka minusta tuli intohimoinen retkeilijä.

Lapsuuden kotini ulko-ovelta lähti polku suoraan metsään, ja luulenpa että tällä polulla on ollut suurempi merkitys elämääni, kuin mitä olisin voinut kuvitellakaan.
Se on ollut polku hiljaisuuteen ja syvään luontoyhteyteen ja uskon, että arvot elämässäni ovat syntyneet juuri tämän ansiosta.

Metsä rauhoittaa ja maadoittaa, metsässä on aina hyvä olla.

Aikana ennen kuin uskalsin vaeltaa luonnossa tai viettää edes yhtä yötä siellä, saatoin käydä metsässä useita kertoja päivässä, ihan vain kävelemässä. Se on aina ollut itselleni mielekkäämpää kuin vaikka tv:n katselu työpäivän päätteeksi.
Olin vuosia haaveillut vaeltamisesta, mutta en uskaltanut lähteä. En pelännyt metsää, vaan pelkäsin että en osaa.
Ajattelin, että en osaa valmistaa ruokaa keittimellä, en pystyttää telttaa, enkä edes suunnistaa oikeaan suuntaan merkityllä reitilläkään.
Pidin niin kaukaisena ja isona ajatuksena vaellukselle lähtemistä, vaikka metsät ovat aina olleet lähelläni.
Kunnes retkeily viime vuosina alkoi yleistymään ja erilaisia retkeilykursseja tarjoutui kiinnostuneille. Olisin itsekin sellaiselle osallistunut, mutta samoihin aikoihin tapasin nykyisen avopuolisoni, ja hän sattui olemaan kokenut eränkävijä.
Ikimuistoisimmat treffimme olivatkin, kun hän vei minut ensimmäisen kerran ulos syömään, kirjaimellisesti.

Hänen opastuksella sain vihdoin ja viimein kokea unelmieni täyttymyksen, kun eräänä toukokuisena viikonloppuna lähdimme yön yli retkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon.
Muistan miten minua jännitti, vaikka samalla olin pakahtua onnesta.
Pääsin sisälle retkeilyn maailmaan kun teimme Trangialla ruokaa ja minä opettelin kartan lukua ja muita erätaitoja.

Vaikka yö kaikessa ihanuudessaan olikin ihan hirveä, koska palelin tietysti ja mielikuvitukseni laukkasi kaikenmaailman metsän pedoilta enkä saanut nukutuksi, oli aamu silti ikimuistoinen. Muistan miten katselin kun aurinko nousi metsän takaa ja kuuntelin kun linnut aloittivat aamusointunsa. Olin ikionnellinen. Olin saavuttanut jotain kauan haaveilemaani ja olin ylittänyt itseni.
Löysin jotain itsestäni tuona yönä, ja se oli kipinä retkeilyyn mikä on sittemmin muuttunut sammumattomaksi paloksi.

Tästä alkoi elämäni seikkailu luonnossa ja olenkin viettänyt tämän jälkeen lukuisia öitä ulkona ja vaeltanut pitkiä matkoja niin jalkaisin kesällä kuin hiihtäen talvella, myös yksinäni!Tämä on elämäntapani, tämä tekee minut onnelliseksi. Ja toivon, että jokainen uskaltaa toteuttaa unelmiaan!

Nina Isotalo,
Eräopasopiskelija,
Keli ambassador
Instagram: @nina_kyllikki