Tag

retkeily

Keli Ambassador Nina Isotalo

By Uncategorized @fi No Comments

”Rauhaa ja rakkautta tunnen ollessani täällä – syvällä metsän keskellä”

Kertomus kuinka minusta tuli intohimoinen retkeilijä.

Lapsuuden kotini ulko-ovelta lähti polku suoraan metsään, ja luulenpa että tällä polulla on ollut suurempi merkitys elämääni, kuin mitä olisin voinut kuvitellakaan.
Se on ollut polku hiljaisuuteen ja syvään luontoyhteyteen ja uskon, että arvot elämässäni ovat syntyneet juuri tämän ansiosta.

Metsä rauhoittaa ja maadoittaa, metsässä on aina hyvä olla.

Aikana ennen kuin uskalsin vaeltaa luonnossa tai viettää edes yhtä yötä siellä, saatoin käydä metsässä useita kertoja päivässä, ihan vain kävelemässä. Se on aina ollut itselleni mielekkäämpää kuin vaikka tv:n katselu työpäivän päätteeksi.
Olin vuosia haaveillut vaeltamisesta, mutta en uskaltanut lähteä. En pelännyt metsää, vaan pelkäsin että en osaa.
Ajattelin, että en osaa valmistaa ruokaa keittimellä, en pystyttää telttaa, enkä edes suunnistaa oikeaan suuntaan merkityllä reitilläkään.
Pidin niin kaukaisena ja isona ajatuksena vaellukselle lähtemistä, vaikka metsät ovat aina olleet lähelläni.
Kunnes retkeily viime vuosina alkoi yleistymään ja erilaisia retkeilykursseja tarjoutui kiinnostuneille. Olisin itsekin sellaiselle osallistunut, mutta samoihin aikoihin tapasin nykyisen avopuolisoni, ja hän sattui olemaan kokenut eränkävijä.
Ikimuistoisimmat treffimme olivatkin, kun hän vei minut ensimmäisen kerran ulos syömään, kirjaimellisesti.

Hänen opastuksella sain vihdoin ja viimein kokea unelmieni täyttymyksen, kun eräänä toukokuisena viikonloppuna lähdimme yön yli retkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon.
Muistan miten minua jännitti, vaikka samalla olin pakahtua onnesta.
Pääsin sisälle retkeilyn maailmaan kun teimme Trangialla ruokaa ja minä opettelin kartan lukua ja muita erätaitoja.

Vaikka yö kaikessa ihanuudessaan olikin ihan hirveä, koska palelin tietysti ja mielikuvitukseni laukkasi kaikenmaailman metsän pedoilta enkä saanut nukutuksi, oli aamu silti ikimuistoinen. Muistan miten katselin kun aurinko nousi metsän takaa ja kuuntelin kun linnut aloittivat aamusointunsa. Olin ikionnellinen. Olin saavuttanut jotain kauan haaveilemaani ja olin ylittänyt itseni.
Löysin jotain itsestäni tuona yönä, ja se oli kipinä retkeilyyn mikä on sittemmin muuttunut sammumattomaksi paloksi.

Tästä alkoi elämäni seikkailu luonnossa ja olenkin viettänyt tämän jälkeen lukuisia öitä ulkona ja vaeltanut pitkiä matkoja niin jalkaisin kesällä kuin hiihtäen talvella, myös yksinäni!Tämä on elämäntapani, tämä tekee minut onnelliseksi. Ja toivon, että jokainen uskaltaa toteuttaa unelmiaan!

Nina Isotalo,
Eräopasopiskelija,
Keli ambassador
Instagram: @nina_kyllikki

Jaska Halttunen

Kansantarinoiden metsä fillarilla: esittelyssä Jaska Halttunen

By Uncategorized @fi No Comments

Jaska on paitsi erityisen mukava tyyppi, myös yhteistyökumppanimme joka testaa Kelin vaatteita pyöräilyreissuillaan pitkin Suomen metsiköitä tehden samalla jatko-osaa Fillaripäiväkirja -teokselleen.

Esittele itsesi, kuka olet ja missä asut ja mitä teet pääasiallisesti?

Se on Halttusen Jaska tässä terve. Karkkilassa asustelen ja työkseni teen AD:n hommia Sabora Pharma Oy:llä.

Jaska Halttunen

Kuva: Keke Asposalo

 

Kerro mitä harrastat ja miten?

Pääsääntöisesti näitä polkuja tallailen ja pyörällä ajelen. Mutta uudet suunnitelmat vie pitkin poikin Suomen maata, bikepacking meiningillä pyörän selässä.

Kerro vähän taustastasi ja harrastuspohjastasi

Hommasin uuden pyörän joku viisi vuotta sitten ja se kuljettikin minua koko ajan pidenmälle ja pidenmälle kunnon kasvaessa. Lenkit alkoi 10-15 km lenkeistä ja vuoden loppuun mennessä tein ensimmäisen yli 100km MTB lenkin. Voin väitää, että tässä bikepacking hommassa ei ole haittaa, että peruskunto on kohillaan vaikka kilometrejä päivässä ei nyt satoja kilometrejä tulekaan.

Millaisella kalustolla ajat / juokset, ja mitkä ovat luottovarusteesi?

Itselläni on varasto täynnä pyöriä, jokainen omaan käyttötarkoitukseensa: kauppakassista, maantiekiiturin ja maastopyörään. Tärkeintä minun retkilläni on hyvät vaatteet missä on helppo liikkua ja hyvä majoite jotka minulle on Kelin merino t-paita joka saumattomuutensa vuoksi toimii loistavasti ja materiaalihan on vertaansa vailla sekä DD-hammockin riippumatto varusteineen.

Onko merinovilla sinulle tuttua jo  entuudestaan?

Merinovilla on minulle entuudestaan tuttu ainoastaan kerrospukeutumisen saralla. En ehkä ennen Keliä osannut ajatellakkaan, että kesä helteellä voisin villapaidan päälleni heittää.

Missä kisoissa olet ajanut/juossut, onko noilla reissuilla sattunut jotain kommervenkkejä?

mie on kisaile, muuta kuin itseni kanssa 🙂

Kerro unohtumattomimmasta pyöräily/juoksureissu/kisakokemuksestasi?

Minulle pyöräily ja ulkoilu on aina luonnossa olemista, luonnon ehdoille ja kuljen aina sitä arvostaen. Hyvät kokemukset voivat yhtä hyvin tulla omalta kotiovelta lähtiessä kuin tuhansien kilometrien päässä. Ne voivat tulla auringon paisteella tai ukkosmyrskyssä. Pitää vain olla ja ottaa luonto sellaisena kun se sinä hetkenä on.

Mitä muuta haluat kertoa meille/lukijoille?

Liiku, elä ja mene metsään. Näe metsä ja arvosta luontoa sekä muista pysähtyä välillä, hiljentää. Aina ei saa olla kiire!